Vastuullisuus

Hävikki

Hävikki

Ravintolassamme suurin hävikki tulee asiakkaan lautaselta. Pyrimme aina muokkaamaan annoskokoja jo tilausvaiheessa asiakkaan toiveen mukaan – ja jos ruokaa on jäämässä lautaselle, kannustamme ottamaan loput ruoat mukaan kotiin! Kaikki take away-pakkauksemme ovat biohajoavia. Haluamme jättää maailmaan jäljen, mutta emme roskien vaan positiivisen muutoksen merkeissä!

Luonto ja ilmasto

Luonto ja ilmasto

lmastokriisin aikakaudella jokaisen ruokavalinnat vaikuttavat planeetan tulevaisuuteen. Junkyn missiona on tarjoilla herkullista ruokaa joka on hyväksi myös planeetalle. Valitsemalla kasvipohjaista ruokaa eläinperäisen sijaan, teet siis tehokkaan ja merkittävän ilmastoteon!

Haluamme kuitenkin ilmastopuheeseen myös konkretiaa. Olemme yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa laskeneet kaikkien annostemme hiilijalanjäljen ja tulemme julkaisemaan nämä tiedot kaikkien nähtäville. Laskenta valmistuu alkuvuodesta 2023.

Kasvipohjainen ruoka on hyväksi ilmaston lisäksi myös ympäristölle. Meille Junkyssa Itämeri on lähellä sydäntä ja olemmekin mukana levittämässä lähimeremme suojelemisen sanomaa nuoremmille asiakkaillemme muun muassa Supermarsun Itämeripartiossa. Tehokkaimmin omaa Itämerijalanjälkeään pystyy pienentämään vähentämällä lihankulutusta. Suojelet ilmaston lisäksi tehokkaasti siis myös mm. Itämerta valitsemalla vegeä lautaselle!

Eläimet

Eläimet

Me Junkyssa rakastamme eläimiä ja meille ovat kaikki lemmikit tervetulleita! Olemme varsinkin koira rakkaita ja meiltä saat lemmikillesi aina huomionosoituksia, rapsutuksia ja juotavaa. Eläimiä tulee kohdella hyvin ja mahdollistaa eläimille lajityypillinen, vapaa elämä. Me Junkyssa kunnioitamme eläinten yksilöarvoa emmekä pidä eläimiä hyödykkeinä, vaan arvokkaina ja rakkaina ❤

Veganismi

Veganismi

Junk y Vegan on itsenäinen yhtiö. Syömällä Junkyssa tuet suoraan myös kasvipohjaisen maailmanvalloituksen edistymistä! Yrityksen voitot käytetään laajentamiseen, eli uusien vegaanisten ravintoloiden avaamiseen uusille paikkakunnille. Teemme myös jatkuvasti tuotekehitystä. Uskomme, että fleksaajat ja sekasyöjät valitsevat kasvipohjaista ruokaa sitä todennäköisemmin, mitä herkullisempia vaihtoehtoja vegerintamalta löytyy.

Meidän tiimi

Meidän tiimi

Me Junk y Veganissa uskomme, että vastuullisuuden pitäisi olla helppoja. Miksi yritykset ylipäätään saavat tarjota mitään muuta kuin vastuullisia valintoja? Me haluamme tehdä hyvän tekemisen helpoksi ja tarjota herkullista ruokaa, joka tekee myös maailmalle hyvää. Pelastetaan maailma annos kerrallaan!

Meille Junkyssa on tärkeää olla vastuullinen työnantaja. Ravintola-alalla tapahtuu valitettavan paljon loukkauksia työntekijöiden oikeuksia kohtaan, mutta me pidämme työntekijöidemme puolta ja haluamme olla vaikuttamassa positiivisesti koko alan käytäntöihin. Palkkamme ovat keskitasoa paremmat, kuulumme kaikkiin lakisääteisiin liittoihin ja meillä on koko henkilökunnan bonusjärjestelmä. Myös osa myyntikatteesta jaetaan koko henkilöstölle.

Kotimaisuus

Kotimaisuus

Pyrimme kaikissa raaka-ainevalinnoissamme suosimaan kotimaisia pientuottajia. Osaa vegaanisista tuotteista ja esimerkiksi mausteita ei ole kotimaisena tarjolla, mutta aina kun laadukas vegaaninen tuote on tarjolla kotimaisena, tartumme siihen!

Hävikin minimointi

Hävikin minimointi

Koko Junkyn menu on suunniteltu resurssitehokkuuden ja hävikin minimoimmin näkökulmasta. Ruokalista on rakennettu miettien, miten voimme käyttää samoja raaka-aineita mahdollisimman monissa annoksissamme, ja miten saamme esimerkiksi kasvien kaikki osat mahdollisimman hyvin käyttöön. Aquafabassamme käytettävä kikherneen liemi tulee kanssamme yhteistyötä tekevistä ravintoloista – me siis muutamme konkreettisesti muiden hävikin uusiksi herkuiksi!

[Tilaa nouto verkkokaupastamme ja hyödynnä 10% alennus tilauksestasi. Tilaa nyt!](https://lnk.gomunchi.com/rXBk)
[-10% kun tilaat nouto verkkokaupastamme. Tilaa nyt!](https://lnk.gomunchi.com/rXBk)